Toimin kuusi ja
puoli vuotta rikos- ja riita-asioiden sovittelun ohjaajana
Setlementti Louhelan sovittelutoimistossa. Aloitin työni 2006, kun
sovittelulaki oli juuri tullut voimaan. Olin siinä onnellisessa
asemassa, että vaikka sovittelua oli ollut aiemmin Järvenpäässä
ja Keravalla, aloittaessani toiminta laajentui huomattavasti ja
pääsimme ikään kuin aloittamaan uudelleen – kuitenkin jo
olemassa olevan kokemuksen pohjalta. Olin myös itse toiminut tovin
vapaaehtoissovittelijana, minulla oli siis ymmärrys, mitä
vapaaehtoistoimijana oleminen merkitsi.
Mitä tavoitellaan?
Olennaisinta
mielestäni on se, että jo alussa mietitään, minkälainen yhteisö
halutaan saada aikaan ja mitkä ovat tärkeimmät asiat, joiden on
toteuduttava, jotta yhteisön olemassaolon tavoite saavutetaan.
Sovittelijoiden kohdalla tavoite oli kouluttaa ja ohjata sellaisia
vapaaehtoistoimijoita, jotka osaisivat tukea sovittelun osapuolia
ratkaisemaan itse kulloinkin käsittelyssä olevat asiat.
Pohjimmiltaan sovittelijan työ pohjautuu vahvasti hänen
vuorovaikutuskykyihinsä ja taitoonsa ohjata ihmiset keskustelemaan
asioista, jotka edistävät yhteisen näkemyksen syntymistä. Koska
yksikään sovitteluasia ei ole samanlainen, hyvä sovittelija
kehittyy koko ajan ja on halukas oppimaan uusia asioita itsestään
ja siitä, miten me ihmiset toimimme erilaisissa tilanteissa.
Vuosien mittaan
päädyin siihen tulokseen, että sovittelussa, niin kuin muussakin
elämässä, oppiminen on keskeinen asia. Siksi kaikessa
sovittelijoiden kanssa toteutettavassa toiminnassa pitäisi miettiä,
miten oppimisesta tehdään motivoivaa ja palkitsevaa. Tämä on
olennaista kaikille osapuolille.:
- Asiakkaille, koska tämä on mielestäni ainoa tapa taata sovittelun laatu
- Sovittelijoille, koska sovittelussa opitut asiat usein auttavat myös omassa elämässä ja koska silloin jokainen sovittelu nähdään myönteisenä haasteena
- Sovittelun työntekijöille, koska ohjaaminen helpottuu merkittävästi, kun sovittelijat haluavat aidosti oppia. Myös palautteen antaminen helpottuu.
Yhteisön perusta
Mitkä asiat ovat
tärkeitä, kun halutaan luoda ja kehittää oppivaa yhteisöä?
Perusta lepää hyvän vuorovaikutuksen päällä. Sovittelijoille on
synnyttävä tunne siitä, että heitä kuullaan aidosti ja että
heidän kokemuksensa ja ajatuksensa ovat tärkeitä.
Alusta asti pitäisi pystyä luomaan niin turvallinen ympäristö,
ettei olisi mitään niin vaikeaa asiaa, josta sovittelijat eivät
uskaltaisi tulla puhumaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jo
peruskoulutus pitää rakentaa niin, että jokaisella osallistujalla
on mahdollisuus tuoda oma äänensä esiin. Siksi koulutus ei voi
olla pelkkää luennoimista. Siihen on sisällyttävä osioita,
joissa koulutuksessa olevat pääsevät keskustelemaan keskenään
pienemmissä ryhmissä. Kouluttajan on pidettävä huolta siitä,
että jokainen saa sanoa sanottavansa. Jos näihin asioihin ei
kiinnitetä huomiota, kovin nopeasti käy niin, että aktiivisimmat
hoitavat puhumisen. Silloin osalle ihmisistä voi jäädä sellainen
mielikuva, ettei heidän ajatuksensa ole tärkeitä.
On ehdottoman
tärkeää, että sovittelijat ottavat rohkeasti esiin kaikki asiat,
jotka heitä mietityttää. Jos kynnys puhua ja ottaa yhteyttä
kasvaa liian suureksi, todennäköisesti tärkeitäkin asioita jää
käsittelemättä. Tämä pätee esimerkiksi asenteisiin. Meillä
kaikilla on myös negatiivisia asenteita. Sen sijaan että
piilottaisimme ne, tarvitsemme turvallisen ympäristön, jossa voimme
avoimesti keskustella niistä. Se on ainoa tapa, jolla voimme
vaikuttaa siihen, etteivät ko. asenteet vaikuta toimintaamme. Sen
sijaan, että ihminen heti tuomittaisiin negatiivisiksi koetuista
asenteista, niitä pitäisi pystyä yhdessä tutkimaan ja miettimään,
mistä ne syntyvät ja miten ne vaikuttavat toimintaamme.
Palautteen antamisen
vaikeus?
Kun sovittelijoita
ohjataan ja tuetaan oppimaan, myös palautteen antaminen helpottuu.
Palaute pitäisi nähdä asiana, jolla pyritään parantamaan ja
helpottamaan toimintaa. Kun perusmotivaatio on kehittyä, ei ole
olemassa sellaista asiaa kuin negatiivinen palaute. Kaikki asiallinen
palaute toimii kehittymistä tukien. Erittäin tärkeää on muistaa
antaa myös kiitosta hyvin tehdystä työstä. Tämä tukee sitä
mikä jo toimii ja kannustaa jatkamaan samalla polulla. Työntekijälle
palautekeskustelut tarjoavat mahdollisuuden oppia sovittelusta
yhdessä sovittelijan kanssa ja siksi on tärkeää tehdä hyviä
kysymyksiä. Samalla sovittelija saa kokemuksen siitä, että hänen
työtään arvostetaan ja että siitä ollaan kiinnostuneita.
Väistämättä
sovittelijat törmäävät sovitteluihin, joissa ihmiset eivät pääse
yhteisymmärrykseen ja joissa sovittelijat kokevat epäonnistuneensa.
Näiden tilanteiden purkaminen on tärkeää. Olennaista on miettiä,
mitä tilanteesta opittiin ja oliko jotain sellaista,
mitä voisi tehdä toisin seuraavalla kerralla. Koulutuksissa ja
tapaamisissa pitää aktiivisesti pyytää sovittelijoita kertomaan
tarinoita myös onnistuneista sovitteluista. Liian harvoin mietimme,
miksi jokin asia onnistui, mitä sen eteen tehtiin ja oliko
onnistumisen takana jokin erityinen taito tai teko. Työntekijöiden
pitää tukea sovittelijoita rakentamaan myös onnistumisen
tarinoita, jottei päällimmäiseksi jää aina mielikuva
vaikeuksista.
Miksi oppimiseen
motivointi on tärkeää?
Sovittelu on
haastavaa vapaaehtoistyötä ja ilmapiirin pitää olla sellainen,
että on mukava ottaa yhteyttä, on mukava tulla koulutuksiin ja
muihin tilaisuuksiin. Mikään yhteisö ei pysy kasassa, jos aina
keskitytään vain ongelmiin. Siksi pitää aktiivisesti miettiä,
millä pidetään yllä sellaista harmoniaa, etteivät ihmiset uuvu
vapaaehtoistyössä. Oppimisen on parhaimmillaan hauskaa. Oppivan ja
motivoituneen vapaaehtoistoimijoiden yhteisön kehittäminen vaatii
kunnollisen pohjatyön ja suunnitelman. Se vaatii vision siitä,
millä lailla oppimista tuetaan arkipäivän työssä, koulutuksissa
ja tapaamisissa. Kuitenkin kaikki työ yhteisön eteen kannattaa
tehdä. Se tekee työstä kaikille osallisille mielenkiintoista ja
haastavaa. Ja se tarjoaa joka päivä mahdollisuuden oppia jotain
uutta. Oppiva ja utelias asenne tukee kaikkien jaksamista. Se luo
ilmapiirin, jossa kaikki työskentelevät yhdessä parhaan
mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi. Parhaimmillaan se mahdollistaa
sovittelun ydin ajatuksen: ei ole häviäjiä – kaikki osalliset
voittavat.
Julkaistu Spiikki- lehdessä 1/2013